Tässäpä on äidinkielen aineistokokeeni. Sovimme Iikan kanssa, että nämä päätyvät tänne. Aineistona käytimme Viini-lehden artikkelia, jossa Jaakko Heinimäki kirjoittaa tehokkuusperversioista.
Kahvia vai viiniä?
“Asioilla on oma rytminsä ja tahtinsa”, kirjoittaa kirjailija-pastori Jaakko Heinimäki kolumnissaan “Hitaus on ylellisyyttä” (Viini 1/2001). Hän aloittaa paheksumalla kiireisiä, “hyvinpukeutuneita tyyppejä”, joilla ei ole aikaa pysähtyä pyhittämään kahvihetkeään. Mielestäni kirjoittaja tekee kuitenkin virheen jo sekoittaessaan kahvin juonnin ja “kahvittelun” keskenään. Vauhdissa kahvia hörppivien ihmisten tarkoituksena tuskin edes on hetkeen tarttuminen; he tyytyvät adenosiinireseptoriensa tukkimiseen kofeiinilla. Näin he saavat torjuttua elimistöjensä vastalauseet ja muistutukset siitä, kuinka yöunet jäivät taas lyhyiksi.
Heinimäki uhmaa fysiikan lakeja esittämällä, että itse aika pysähtyy kunnioittamaan hänen kahvittelutuokiotaan. Aika tosiaan on osoitettu suhteelliseksi jo vuosikymmeniä sitten, ja sen kulumisen nopeus riippuu painovoimakentän voimakkuudesta. Näin ollen korkealla lentävän ja kevytmielisen Heinimäen ajan tulisikin viilettää nopeammin, kuin kiireen ja huolien painaman liikemiehen vastaavan.
Kirjoitan tätä vastinetta kannellinen kahvikuppi vasemmassa kädessäni, mutta vaikka kuinka nautiskelen ja keskityn, ei luokan kello lakkaa nyhtämästä arvokkaita sekunteja. Kiire ei ole myytti. “Näyttää siltä, että hitaus on niin suurta ylellisyyttä, että vain harvalla on siihen varaa”, tuumaa Heinimäki. Hän on täysin oikeassa. Miksi siis heittää haavoihin ikävää happoa ylpeillen siitä, kuinka itsellä tätä varallisuutta on?
Heinimäki vertaa elämää kerta toisensa jälkeen juhla-ateriointiin ja viinistä nautiskeluun. Keskivertoihmisen viikosta on kuitenkin arkea viisi seitsemäsosaa. Juhlan ja nautiskelun arvo säilyy juuri tästä syystä - minkälaisen inflaation huippuhetket kokisivatkaan, jos tarjonta ylittäisi kysynnän?
Vertauksista omituisin on kuitenkin kirjoittajan “kiireettömyyden kulttuurista” latinan kielen kautta johtama viljely. Kun tähän yhdistetään viiniteema, päästään ristiriitojen äärelle. Heinimäki selittää, kuinka juoman jalouden salaisuus piilee hitaassa kypsymisessä. En tietenkään väheksy rauhassa varttuneiden viinien jumalaista täyteläisyyttä, mutta ei ole myöskään syytä unohtaa varhaisempien vaiheiden vaikutusta. “Tehokkuudessa ei sinänsä ole mitään arvokasta”, väittää Heinimäki. Entäs viinitarhurin vuodattamat hikipisarat? Vaikkka herkät rypäleet kaipaavat kiireetöntä huolenpitoa, voi tarhuri mädännyttää koko arvokkaan sadon noudattamalla Heinimäen ajanhallinnan peruslausetta: “Myöhemminkin kerkiää.” Kolumnisti myös painottaa nopeuden olevan juhdan, ei ihmisen hyve. Pitääkö hän viinitarhurin työn hedelmistä ammentaessaan itseään enemmän ihmisenä, kuin ahkeraa tarhuria? On hyväksyttävä, että ihminen on ihmiselle juhta. Sääli, etten osaa tehostaa edellistä lausetta kääntämällä sitä latinaksi.
“Tehokkuuden ihannointi on pahimman lajin perversio”, julistaa pastori. Hän kirjoittaa, kuinka saunomisenkaan ideana ei ole puhdistautua tehokkaasti. Siinäkin hän on oikeassa, mutta unohtaa jälleen tärkeän seikan: saunassa ei voi täysin rentoutua, jos mieltä kaihertaa lista tekemättömistä töistä. Näistä pääsee eroon vasta, kun hyväksyy tehokkuuden tärkeyden arjessa, ja ottaa itseään niskasta kiinni. Suloinen laiskottelu on palkinto ajallaan tehdystä työstä, ei itseisarvo.
Jotta maailma toimisi, on tietyt asiat hoidettava määräajassa. Ei kirurgi voi pysähtyä ihmettelemään potilaan tehdessä kuolemaa leikkauspöydällä. Ei konsultti voi ottaa lomaa suuryrityksen tilaamien rakennuspiirustusten odottaessa valmistumistaan. Ei kiireettömyyden olosuhteita voida muokata tai hitautta viljellä Heinimäen toiveiden mukaisiksi, sillä maailma ei odota. Se pyörii pois alta, ja jättää hidastelijat sätkimään tyhjän päälle.
Opiskelijana minulla on alati kiire. Hakiessani aamulla kahvia en pysähdy siitä nautiskelemaan, sillä en yksinkertaisesti ehdi. Ihannoin tehokkuutta, koska vain sillä saavutan hyviä tuloksia. On tietenkin mahdollista, että joudun muokkaamaan ihanteitani, jahka tästä kypsyn. Toistaiseksi olen kuitenkin nuori, notkea ja pirteän hapokas. Kuorenikin on melko sitkeä, eli taidanpa olla Pohjois-Ranskalaista cabernet sauvignonia. Pastori Heinimäki sen sijaan edustaa jo paksua ja rusinaisen pehmeää malagaa.
————————-
Kirjoitusvirheet on jätetty selkärankaisuuteni takia paikoilleen.