Elämä on seikkailu!
Oletteko joskus yrittäneet toimia ripeästi kaupassa Keravalla? Minäpä olen. Monesti ajattelee, että käynpä ihan pikaisesti pistäytymässä viime hetken asioilla kun bussi lähtee vasta kymmenen minuutin päästä tai kun harraste-aktiviteetti alkaa vasta hetken kuluttua. “Hyvinhän tässä ehtii!” - ja mitä vielä. Kaupan oviaukossa iskee ensimmäinen epätoivon aalto, kun köyhä nuoriso hengaa kivasti tuulikaapissa. Tästä pääsee vielä yli (tai läpi), mutta odottakaahan vain! Seuraa hankalampi koitos. Juuri, kun kävelyvauhdin saa kiihdytettyä sopivaksi, joutuu hidastamaan askelluksensa nonchalantin kertymän rytmiin. Näitä perkeleitä löytyy kaikenikäisiä ja -näköisiä, mutta useimmiten kyseessä on muutama nuori mies, joiden elämä on siistiä. Ei ole kiirettä. Carpe diem - ‘Poimi päivä’, ja käytä se rennosti chillaten. On tärkeää kävellä rivissä jättäen juuri sopivankokoiset välit: välistä ei saa mahtua mutta koko käytävä pitää hyödyntää. Hyvällä tuurilla käytävän sivulle osuu levennys, jonka kautta voi sujahtaa kissamaisen näppärästi ohi. Huonolla tuurilla täytyy yrittää herättää huomiota. Kädet puristuvat nyrkkiin ja silmiin syttyy julmistunut katse, mutta vielä ehtii jos oikein nopeasti pääsee halajamansa tuotteen luokse. No ei todellakaan pääse. Edessä on lapsiperhe. “ÄITIÄITIÄITIÄITI!” huutaa pikku pellavapää vailla mitään sanottavaa; jottei olemassaolonsa unohdu. Lelumiekka tanassa kohti rynnistävän lapsen väistäminen onnistuu juuri ja juuri. Aivoihin sattuu. Äiti saapuu paikalle kailottaen: “Veeti-Jorma Alexander Nicholas Järvisätkin!”. Lasta ei saa kieltää, mutta kaupan muille asiakkaille on syytä hienovaraisesti tiedottaa, että aika hieno nimi muuten annettiin tälle meidän pikku ritarille. Veren maku kirpoaa suuhun, mutta kaivattu tuote sijaitsee tutulla hyllyllään. Ei hätää, paitsi että hyllyn edessä on uusi nonchalantti-instanssi. Menetellään edellisen tavoin. Napataan tuote ja otetaan suunta kassalle. Kassa on amis. Amikselle on sattunut hankala kinkkupaketti, jonka hintaa ei siis löydy niinku mistään. Hän pirauttaa muutamalle mentorille ongelman ratkaistakseen.
Lopulta kinkun hinta saadaan sovittua närkästyneen ja kuluttajatietoisen asiakkaan kanssa ja vuoro siirtyy itselle, mutta ei sillä mitään väliä enää ole. Bussi on mennyt, aktiviteetista myöhästytty.
Loppuun tanka:
Kelvotonta on
elämäntapalahnuus.
Kohta saattaapi
sanoa kannustaen
fissiopommini pam.
Avainsanat: Fissio, Idealismi, Ihoon palaneet tuulihousujen vauhtiraitakuviot, Kerava, Lifestyle, Shoppailu
24. helmikuuta 2009 kello 10.20
Mhmhmhhhmmm, esiintyyköhän sama ongelma muualla kuin Keravalla? Itse en ainakaan ole törmannyt moiseen toisaalla. Fissiopommi Keravalle tuskin kuitenkaan olisi hyvä ratkaisu meidän kannaltamme. Pitäisi keksiä tuhokeino, joka rajoittuisi juuri Keravalle.
24. helmikuuta 2009 kello 15.43
Huomioitakoon myös se, että Keravalla asuu ihan mukaviakin ihmisiä. Pystyn helposti nimeämään ainakin kolme. Tästäkin syystä fissiopommi olisi epäreilu ratkaisu, mutta jos se veisi mukanaan puolet koko eteläisestä Suomesta, ei teossa olisi mitään henkilökohtaista. Ja nyt, kun kuitenkin räjäyttämishimot ovat suuret, voisi pommin yhtä hyvin salakuljettaa vaikkapa peräsuolessa Amerikkaan. Siellä kun sen losauttaisi ja syyttäisi Kiinaa, alkaisi ydinsota-pydinsota. SE se vasta olisi jotain.
24. helmikuuta 2009 kello 20.36
Iikkaa voin valistaa siitä, että kyllä tämä ongelma esiintyy muuallakin. Järvenpään Prisma olisi loistava esimerkki, ellei arkkitehti olisi ollut tarpeeksi fiksu suunnitellakseen koko pytingistä niin avaran, ettei Järvenpään rajallinen väkimäärä onnistu vielä täyttämään sitä ruuhkatilaan asti. Kaikissa ah-niin-ihanissa pikkukaupoissa, joita Järvenpää sivumennen sanoen on pullollaan, on lievästi ongelmia liikkua.
Ai niin, eiväthän hitaasti liikkuvat ihmiset rajoitu vain kauppoihin, vaan niitä pirulaisia löytyy myös joka ikiseltä rautatieasemalla. Olen muuten myöhästynyt parista metrosta ja muualta ihan vain siksi, että junasta on lievästi vaikeaa päästä ulos kun oven tukkii hitaasti eteenpäin vyöryvien ihmisten massa, jonka mukana hyvällä tuurilla pääsee noin puolessa tunnissa lipumaan seuraavalle kulkuvälineelle.
Repesin muuten Järvisätkimelle.
24. helmikuuta 2009 kello 21.20
Huomioni kiinnittyi veitsenterävästi amis-kassaan. Epäpätevät kassakoneenhoitajat ovat useinmiten juurikirjoittaneita lukiolaisia. (Toki poikkeuksena kaikki BB-finalistit…)
25. helmikuuta 2009 kello 10.38
Nykyään on tosiaan hälyttävän haastavaa tunnistaa ammattikoululaiset ja lukiolaiset toisistaan pelkkien ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Ei epäpätevien tarvitse olla edes juuri kirjoittaneita, monet ovat ilta- tai viikonlopputöitä tekeviä lukion ykkösiä tai kakkosia. Nyt alkaa hävettää.
26. helmikuuta 2009 kello 20.04
Fissiopommi jee! Mistä näitä BB-finalisteja oikein löytää? Ei ole tullut ensimmäistäkään vastaan :o Osaako joku vielä sanoa että mistä tämmöisen tunnistaa? Meinaan vaan kun en BB:tä katsele :<
12. maaliskuuta 2009 kello 19.21
Olenpas näköjään taas ryssinyt puolipisteen kanssa.