Sįenįkįįhdytįn    

Tässä siis minun aineistoaineeni. En yltänyt ihan yhtä hyvään arvosanaan kuin Ilkka, mutta olen melko tyytyväinen.

Ritariaika ei ole ohi

Massasta erottuminen on nykyajan vastine Graalin maljalle; kaikki tavoittelevat sitä, mutta vain harvat onnistuvat tehtävässään. Hauskimpana esimerkkinä pidettäköön ihmisryhmää, joka kutsuu itseään “erilaisiksi nuoriksi”, tai tuttavallisemmin “ernuiksi”. Tähän “erilaisuuteen” kuuluu mm. tiukka pukukoodi, tietyt vapaa-ajanviettopaikat, tietty musiikkimaku ja tietyt lempielokuvat. Turha mainitakaan, että ernuja on Suomessa jo tuhansia.

On kuitenkin yksi alue, jolle urheat ritarit eivät ole uljaine ratsuineen karauttaneet; Nykyajan Amerikkalaistuneen Tehokkuuttaihannoivan Suomalaisen Elämäntavan (NATSE™) synkkä korpi on yhä koluamatta. Sinne malja todennäköisimmin on haudattu. Samaan suuntaan neuvoo helsinkiläinen pastori Jaakko Heinimäki kolumnissaan “Hitaus on ylellisyyttä” (Viini, 1/2001). Näin Heinimäki aloittaa tekstinsä: “Itkeäkö pitäisi, vai nauraa, kun näkee hyvinpukeutuneiden tyyppien horivan pahvimukista kahvia naamaansa samalla kun kävelevät jalkakäytävällä peräti kiireisen näköisinä, ehken toimittaen jotakin suunnattoman tärkeää asiaa korvanappipuhelimellaan?”

Nyt ritarit, huomio! Silmienne eteen on levitetty yksityiskohtainen kartta suoraan Graalin maljan luo. Sen löytäminen vaatii kaksi urotyötä: metsässä asuvan tehokkuusnoidan kukistamisen ja kaikkien muiden urotöiden tekemättä jättämisen. Avain erottumiseen on nimittäin laiskottelussa, suloisessa joutenolossa!

“Näyttää siltä, että hitaus on niin suurta ylellisyyttä, että vain harvalla on siihen varaa”, kiteyttää Heinimäki Merlinin viisaudella. Miksei kaikilla olisi oikeutta olla tehottomia? Ainoa erilaisuuden laji, joka ei menettäisi merkitystään yleistyessään.

Heinimäki ei ole vielä menettänyt uskoaan ritariuteen: “Onneksi on joitakin toivon merkkejä kiireettömyyden kulttuurin elpymisestä: hidasta ateriointia ja kunnollista ruoanlaittoa korostava slow food -aate saa pikkuhiljaa lisää sympatiseeraajia — ja alan kirjallisuutta julkaistaan koko ajan suomeksikin…” Näiden ilmiöiden vaaliminen toteuttaisi ritariaatteen perusajatusta, eli koko kansan palvelemista.

Jos nykypäivän Pyöreän Pöydän Ritarit saisivat kukistettua tehokkuusnoidan, heistä kerrottaisiin varmasti legendoja vuosituhansien ajan. Itse noitaa Heinimäki kuvailee ytimekkäin sanoin: “Tehokkuuden ihannointi on pahimman lajin perversio.”

Lopuksi vielä ritarien uuden koulutusohjelman ydinlause: “Parasta, mitä ihminen voi oppia (ja suorastaan kunniakkaan uhmakasta) on että oppii olemaan seuraamatta aikaansa ja elämättä siinä harhakäsityksessä, että ajan voisi oikeasti pilkkoa siivuiksi kuin kalenterissa”. Tällaisella varustuksella varustettuja ritareita Suomi (ja miksei muukin maailma) tarvitsee.

—–

Virheet jätetty tekstiin.

~Iikka